Blogini avaan muutamasta kirjasta höpisemällä. Jonkin aikaa sitten luin Kurt Vonnegutin klassikkoteoksen Teurastamo 5, koska olin jostain kuullut, että se on kirja, joka kaikkien pitäisi lukea. Olen melko lailla samaa mieltä. Ainakin kaikkien, jotka ylipäätään kirjoja lukevat.

Nimen perusteella odotin Teurastamo 5:ltä jotain kauhumättöä, ja lukemaan lähtiessäni ajattelin - sotakirja, jaksankohan lukea loppuun asti? Mutta Teurastamo 5 oli paljon muuta kuin pelkkä sotakirja. Rakastuin Vonnegutin kronologista järjestystä juuri sopivan vähän rikkovaan kirjoitustyyliin ja tralfamadorelaisilta opittuun hälläväliä-tyyliin. Vonnegut kuvaa sodan kauheuksia ja toteaa perään "Niin se käy".

Erityisesti miellyin juuri Tralfamadore-tarinaan joka kulki sujuvasti mukana rikotun kronologisessa kerronnassa. Tässä siis päähenkilö, Billy Pilgrim, kaapataan ufoalukseen ja viedään tralfamadorelaiseen eläintarhaan näytille. Siellä ollessaan hän oppii muun muassa ajan todellisen luonteen ja sen, että ihminen on universumissa viimeisimpiä lajeja, joka uskoo vapaaseen tahtoon. Billy on ilmiselvästi hullu, mutta kerronta on rakennettu niin, että lukija haluaa uskoa kaiken tämän todella tapahtuneen.

Kaikin puolin oikein mielenkiintoinen sotakirja. Kun kerran pääsee alkuun, ei tätä malta laskea käsistään. Niin se käy.

Teurastamon jälkeen heitin aivot narikkaan ja aloin lukea Seita Parkkolan ja Niina Repon yhteistyönä kirjoittamaa Ruttolinnaa. Se oli sitä mitä siltä odotinkin: hyvää viihdettä. Hahmojen luonnissa Parkkola ja Repo olivat jälleen kerran onnistuneet. Loppu levisi käsiin, kuten nuortenkirjoissa on yleensä tapana, mutta muuten ihan kelpo teos. Parasta oli se, että tapahtumat sijoittuivat Ranskaan, minä kun yritän tässä kovasti ranskaa opetella uudelleen. C'est manifique!

Ruttolinnan jälkeen tartuin vihdoin teokseen, joka on ollut jo pitkään tarkoitus lukea: Dante Alighierin Jumalainen näytelmä. Kirjastosta nappasin Gustave Dorén kuvittaman, suomenkielisen, vuoden 1963 painoksen. Koosteita ja selityksiä on Danten matkasta varmasti enemmän, kuin sivuja itse kirjassa, mutta tässä tulee yksi lisää.

Tarina alkaa, kun Dante harhailee pimeässä metsässä tietämättä, miten sinne oikein joutui. Metsässä Danten lisäksi vaeltelee pantteri, leijona, susi, ja edesmennyt runoilija Vergilius. Jälkimmäinen johdattaa Danten matkalle tuonpuoleiseen. Ohitettuaan surullisenkuuluisan portin, joka kehottaa läpikulkijoitaan heittämään toivonsa, runoilijat saapuvat tuonpuoleisen "kaatopaikalle". Täällä hengailevat ampiaiset ja paarmat seuranaan ne pelkurit, jotka uskoivat eläissään puolueettomuuden illuusioon. He eivät kelpaa taivaaseen, eivätkä helvettiin. Jätehuolto sentään toimii. Ahnaat madot nimittäin hotkivat maahan pudonneen veren ja itkun.

Päästäkseen itse Helvetin puolelle, Danten on ylitettävä Akheronin virta, mutta Karon, kärttyinen vanha lautturi ei pidä ajatuksesta. Hän huutelee Dantelle hävyttömyyksiä mäiskiessään samalla vitkastelevia sieluja airollaan. Dante kuitenkin mystisesti menettää tajunsa ja herää virran toisella puolella. Helvetin ensimmäisessä piirissä, niin kutsutussa Helvetin esikartanossa antiikin filosofit ja muut kastamattomat hyvikset kuluttavat ikuisuuttaan paikassa, jossa ei ole hyvä eikä paha olla. Täältä Jeesus kävi ristillä kuoltuaan nappaamassa Vanhan testamentin pyhät mukaansa taivaaseen. Rupateltuaan hetken, runoilijat jatkavat matkaansa kohti todellista Helvettiä.

Toisessa piirissä musta tuuli riepottelee ikuisesti niitä, jotka eläissään lankesivat hekuman vietäväksi. Näistä rakkauden synteihin syyllistyneistä Dante haastattelee paria ja jatkaa eteenpäin. Kolmas piiri muistuttaa yllättävän paljon Suomen kesää. Ikuinen rankkasade piiskaa maata. Taivaalta tulee vettä, lunta ja rakeita, kissoja koiria, mummoja ja ties mitä. Sohjoisessa maassa makaavat mässäilyyn langenneet. Tässä piirissä riehuu myös Helvetin ehkä tunnetuin hauva, Kerberos.

Neljännessä piirissä riehuvat tuhlaajat ja saiturit, omalla tavallaan ahneita kummatkin, ja viidennessä piirissä vihaiset tekevät toisistaan hakkelusta. Dante joutuu kuuntelemaan vihaisten haistattelua siitä, kuinka elävä sielu saisi painua sinne mistä tulikin. Täällä Dante kohtaa myös mukavan tyttölauman, johon kuuluvat käärmetukkaiset Megaira, Alekto ja Tisifone, sekä heidän pomonsa Medusa. Vergilius peittää Danten silmät, joten he voivat jatkaa matkaansa kivettymättä ikuisesti paikoilleen.

Kuudennessa piirissä kerettiläiset eli vääräoppiset viruvat tulisissa haudoissaan, ja seitsemäs, väkivaltaisten piiri on jaettu kolmeen osaan. Lähimmäisiään kohtaan väkivaltaisia keitetään kiehuvassa vedessä, kun taas itsensä oksaan ripustaneet ovat nyt muuttuneet lähes kokonaan puiksi. Luontoa ja Luojaa kohtaan väkivaltaiset, eli esimerkiksi homot, juoksevat pakoon ikuista tulisadetta.

Kahdeksas piiri on vilpillisten. Muun muassa parittajat, koronkiskurit ja monet valtaansa väärin käyttäneet paavit kärsivät täällä monenlaista rangaistusta. Pirut ruoskivat ja kiusaavat syntisiä, jotka viruvat omassa ulosteessaan tai kulkevat raskaat lyijykaavut päällä. Täällä Dante näkee myös ihmisen ja käärmeen vaihtavan olomuotojaan. Pelottavan yksityiskohtaisessa kuvauksessa kerrotaan esimerkiksi, kuinka ihmisen jalat sulautuvat yhdeksi samalla, kun käärmeen häntä haarautuu jaloiksi. Tässä piirissä viruu lisäksi Muhammed vatsa haljenneena sekä muita hajonneita vilpintekijöitä.

Ohitettuaan vielä sukupuuttoon kuolleiden jättiläisten majapaikan, runoilijat saapuvat alimpaan Helvettiin. Täällä lienee turha käyttää sanontaa "sitten kun helvetti jäätyy" sillä maisema on suhteellisen arktinen. Piirin asukeista, pettureista, ei näy paljon päälakea enempää, sillä he ovat uponneet ikuiseen jäähän. Samalla tavalla Helvetin pohjalle ikuisesti jäätyneenä on itse Dis, pääpaholainen. Tämän kolmet kasvot mutustelevat Danten maailmankatsomuksen pahimpia pettureita. Brutus ja Cassius, Caesarin pettäjät, kärsivät reunimmaisten kasvojen hampaissa, kun taas pahin kärsimys keskimmäisissä hampaissa on Juudas Iskariotilla, Jeesuksen kavaltajalla.

Tämän nähtyään runoilijat matkaavat suoraan maan keskipisteen läpi Kiirastulivuoren juurelle ja tähtitaivas näkyy jälleen. Jottei sepustus turhan pitkäksi venyisi, siirrän Kiirastulen ja Paratiisin seuraavaan kertaan ja päätän tähän ensimmäisen merkinnän. Kettu kiittää, kuittaa ja kumartaa.